Hei vain. On kuukauven ensimmäinen sunnuntai ja omavaraisbloggaajat ovat koossa jälleen. Tällä kertoo kertoilemme rakennusprojekteista. Vasaroiden ja naulojen ääreen muistelemaan meitä kuhtuu edelleen Tsajutin Satu sekä Korkealan isäntä. Kiitos siitä heille! Ensimmäinen ajatus aiheesta rakennusrojektit oli että elän kyllä kukkarossa ja kaiken lisäksi pietään kuin kukkoo kämmenellä (huom. kasvi, ei lintu). Isä Turuska on nimittäin eläköitynyt kirvesmies ja puoliso Putkoska on sähkömies. Eli se ei ole kuin emä Turuskan ideoida ja viuhtoa käsillä jotta tuonne tuota ja tuonne tuota ja eikös se ole vain näppästä (toim. huom. ei ole näppäsyhommia vaan kaikessa männöö ihan pirusti aikoo). Emän ihtensä tärkein tehtävä on tietenkin tuppautua työmaalle suhmuroimaan, kun siellä on oikeasti kaksi jotka ymmärtävät rakentamisesta jotakin. Ja voi pojat että on vähälle aikoo rakennettu.
Kolome vuotta myö asuimme vuokralla tiällä ja koitimme ottoo silleen että ei isoja rojekteja kun ei tiiä tullooko tästä ommaamme. Noh navettaa muutettiin, rakennettiin kanala ja karsinat kaikille. Pihhaan pärähti kasvihuonetarpeet ja viime kesänä vihoin ja viimein koko pihan kruunu, ulukohuussi. Ulukohuussi sinetöi että tässä myö nyt ollaan ja paikka on omamme. Tuo vaaleanpunainen koristus ilahuttaa joka päivä. Hattarahuussiksi olen sen nimennyt. Omenapuun katveessa on kelepo paikka kylän kommeimmalle käymälälle.
Rakennushommista ja rojekteista
Jos meinoo elellä omavaraisemmin, niin taijot on ne joita kannattaa hankkia. Rojektejahan nimittäin riittää. Esmerkin meillä pitäisi kengittää hirsirakennukset, remontoija ihmisasumusta ja tehä perillisille puumaja. Jos ne vaikka saisi tässä elämässä tehtyä. En ees mainihe haaveilemastamme halkojen teko ja säilytyskatoksesta tai maatalouskaluston hallista. Semmoset oisi kyllä kivat. Halkohommaa tullaan kyllä pitämään mielessä, sen verran patittaa pressujen kanssa heiluminen tuulessa, satteessa ja varsinkin sitten siellä lumessa. Hallit ja muut jiäpi pois laskuista. Kalliiksi tullee ja pilloohan ne maisematki.
En nyt ala pilkkua halakomaan omavaraisuuden suhteen mutta puutavaroo meillä on omasta takkoo. On onni että rakennusmateriaaleina ollaan käytetty sahhuutettua lautaa ja lankkua. Kasvihuone tehtiin tuttaviin vanhoista, puusepän valmistamista ikkunoista. Käytämme siis kierrätystä mielellään ja mahollisimman paljon. Tavoitteena on hankkia vain ruuvit uutena ja muu materiaali mahollisimman kierrätettynä. Toisen roska on toisen aarre ja toisen ikkunat on toisen kasvihuone. Survottiinpa kasvariin jonkun vanhan autotallin nosto-ovi sokkeliksi. Pisteet tästä innovaatiosta isä Turuskalle.
Vanha kuva kasvihuoneesta kun oli melekein valamista
Kyllähän se niin on että yhteisöllisyyessä on voimaa. Mitenkään ei yksi ihminen ossaa kaikkea ja kaiken lisäksi siinä samalla sokkeutuu omalle tekemiselleen ja työlle kun yksin tusovaa. Kiitollinen olen siis siitä että ympärillämme on tekeviä käsiä ja auttavia ahkeroitsijoita. Tietäjiä, taitajia ja opettajia. Yhteisöllisyyen sopisikin lissääntyvän tulevaisuuen maailmassa. Suvussamme kulukoo käsin tekemisen taito ja ihekin mielellään tartun työhön. Paljon meiltä ootellaan kaikenlaista koulutusta, mikä hyväkin on mutta omalla kohallani työ tekijäänsä opettaa. Kunhan siinä on se joku mallin näyttäjä ja kokeneempi arjen sankari viitoittamassa tietä.
Sanoisinkin että ottakkaa myös lapsukaissii mukkaan hommiin. Siellä ovat ne tulevaisuuen kädentaitajat, kalastajat, mehästäjät ja kerräilijät. Perinnetietojen ja taitojen etteenpäin viejät.
Kuulumissii
Kuulumisista sen verran että kylvöt ovat kesken ja pahasti. Ensin oli loputon talavi ja lunta. Kaksi päivee ja pasahti täysi kesä. Ihan en ennättänä mukkaan tähän kaikkeen. Ensin ei kukkina mikkään ja nyt kukkii kaikki. Siinä sitä sitten immeislaps vain kahtelee jotta puutarha männöö mänöjään ja ihe seisoo asemalla. Pään pistää vielä sekaisin nämä helteet, että toukokuutahan, nyt kesäkuuta elellään eikä heinäkuun helteitä. Että hyvin tässä vielä ennättää kylvee ja istuttoo. Toukokuussa ei ole tulluna pisaran pisaroo vettä, lunta vain. Ukkonen on jyrähellyt mutta tiukassa on veen ollu tavottoo maata. Ja sen kyllä näkkeekin. Kaikkialla on ihan kauhian kuivoo. Polttopuut on hyvällä tolalla. Parina päivänä talkoot ja kommiit puurivit koristaa pellon reunoo. Loppuhan puuhommat ei tietenkään vielä ole, alussa vasta.
Mehiläissiin kanssa tuli niin tanakat talavitappiot ettei tosikaan. Kyllä oli suru avvailla pesiä ja kahtoa että ei ole totta! Tämäkin on kuollu! Opettavainen vuosi ja kasvunpaikka ihelleni tarhaajana. Onneksi omalta kylältä löysin uusia pesiä, ei jääty ihan ainokaisen selviytyjän varraan koko kesäksi. Toivottavasti ossaan näitä nyt pittee niin että selviisivät talavesta. Vaikka eihän ne assiit aina ihmisen hallussa ole ja parhaani tein. Nyt onkin niin ihana kun pörinä käypi puutarhassa ja mehit huiskaa töissään. Olen niin tottuna heihin etten ossoo ennää olla iliman.
Kevättalvellahan kävi niin että jouvuimme luopumaan rakkaasta kissastamme Tyynestä. Tyyne piti pihapiirin jyrsijäkannan aisoissa ja suureksi yllätykseksemme Tyynellä oli, todennäköisesti, synnynnäinen munuaisvika. Kyynelten kanssa jätin hyvästit elläinliäkärin vastaanotolla maailiman suloisimmalle kissallemme. Lääkärikin kahteli Tyyneä ja sanoi että ei oisi koskaan uskona, että tämän kissan taival piättyy hänen pöyvälleen. Oli niin hyväkuntoinen ja kaunis kissi ja turkkikin kiilsi. Tyyne piäsi ikiunneen kotipihhaamme, Sulo koiramme viereen vaahteroiden alle. Siellä hyö ommaa pihapiiriään vahtii, vieri vieressä kuten ajan tälle puolella ollessaankin.
Mielestäni kissa kaipoo kaveria ja saimmekin kuulla jotta kylällä oisi kissinpentuja. Inkeriltähän tätä koitettiin kysellä että mites ois lajitoveria tuppaan kun Tyynenkin kanssa tykkäsitte jumuta. Pienissä elämän aluissa on aina se sama lohullinen assii, elämä jatkuu. Niin se vain mennee. Joukkomme jatkoksi siis saapui pieni mustanruskea sähikäinen. Ensimmäinen ilta kaheltiin jotta mikäkä se oisi tämän pienen nimi. Luonnetta on ja mahottoman reipas. Asteli tuppaan kuin ommaan kottiinsa ja pisti huushollin järjestykseen. Oottelin itkua ja piilottelua mutta pikkinen kissi oli heti menossa mukana. Koiriinkin aletaan jo tottua ja kaikki tuvan nurkat on kaheltu. Itikoita saalistettu ja rallia juostu huoneesta toiseen. Nukkumapaikka löytyi sieltä, mistä jokkainen taloon saapunu kissi on paikkansa ehtinyt, vessan käspyyhekorista. Siinä on sopusoo pienen ottoo unosta että kasvaa.
Ensimmäisenä iltana Inkeri kahteli pienen matkan piästä ja mulukoili tulokasta. Peppi mummukka kävi kahtomassa että jaa tämmönen ja painel makkoomaan. Mutta Terttu. Voihan Terttu miten piti jännittee. Mikä se tämä tämmöinen tupluuri on. Ja sieltä se nimikin lopulta löytyi. Joukkoomme liittyi Melekoinen Miina. Voi kun saisimme nämä kissatytöt nyt pittee omanamme. Sen verran tuulinen on olluna tämän tallouven hiiren pyytäjiin paikka.
Yhteenvetona loppuun rakennusrojekteista. Eivät ole näppäsy hommia. Vaati aikoo ja suunnittelua ja silti mahollisuus on että mehtään männöö että heilahtaa. Mutta voi että kun lopulta suat silimiisi etteen sen mistä olet aina haaveillu! Ja ihe on tehty! Parempoo tunnetta on hankala ehtii. Elämä on parasta itsetehtynä, Martatkin sen tiesi.
Muihen bloggaajien tekstit löyvät tästä.
Kasvuvyöhyke 1
Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/06/muistelua-mokilla.html/
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/06/kesakuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/06/etanaeste-siruetanoille-omavaraisuus.html
Voi, mitä surua siellä on ollut, olen niin pahoillani niistä, vaan on ollut ilojakin. Miten suloinen kisuli ja suloinen on kyllä tuo hattarahuussikin! Oikea karkkikakkala ;D
Jotta terveisiä vaan täältä Jovelasta. Toivokaamme suotuisia säitä niin lämmön kuin sateidenkin osalta, jotta saamme satoja tahoillamme.
Kylläpä on nätti huussi, soppii hyvin paraatipaikalle. Kissoja pitää huushollissa olla, että pysyy jyrsijät pois nurkista. Irtipäästäminen on vaikeaa, mutta joskus on pakko tehdä vaikeita ratkaisuja ja päästää toinen pois.