Punanuttu seisoo pellolla. On keskittynyt puuhiinsa eikä huomookaan että häntä ihteensä myös tarkkaillaan. Liikun lähemmäs ja tulija huomataan. Kettu istahtaa. Jatkan kävelyä kohti ja samassa hehkuvan punainen turkki vilahtaa pellon poikki metsikköön. Huhuilen Miina kissaamme. Miina on ylennetty vinttihiirestäjästä ulkotöihin toisinaan. Aitan kuistilla istuu pieni musta kissa, jonka oranssit silmät hehkuvat. Tule Miina, männään sisälle, huikkaan. Kissa pyyhkäisee ohitseni ahvenen piikit selässään. Miinakin on huomannut kutsumattoman vieraan.
Kuinka elvyttää sisu
Jälleen saamme aloittaa vaihtuneen vuuen Varmon kukkarossa. Tässä paikassa, joka on enempi kuin elämän itse. Paikka, jonka merkitys on suurempi kuin sitä sanoin saattaa kertoa. Saattelemme sisun, saunan ja sinnikkyyden kautta omavaraisbloggaaja porukkamme vuoteen 2025. Vääntöä kävin itseni kanssa menenkö karsimaan tavaraa vai kirjoitanko. Päätin kirjoittaa, josko sitten keveämmällä sydämellä pääsisi kaappien sisältöjä kaivamaan. Se mitä koitin tehdä jo viisi vuotta sitten, johon pystyn viimein tänä päivänä. Kasvutahtini on olluna hidas mutta tässä sitä ollaan. Viimein jaksavampana eikä vain varjona siitä mitä joskus olin.
Aiheena meillä oli suomalainen sinnikkyys. Mitä se tarkoittaa? Muutakin kuin hampaita kiristävää jääräpäisyyttä, mie ihe asennetta ja liian pitkään sinnittelyä. Suomalainen luonteenlaatu on kaikkea tätä ja monia muita. Suomalainen sisu ei päässyt kaupunkielossa oikeuksiinsa. Ei olluna mittään minkä vuoksi tai minkä etteen tahtoa. Arjen tekeminen, arjessa itsensä haastaminen puuttui. Neljän seinän sisällä pystyi vaikka tuijottamaan seinää. Siinä saattoi istua vaikka koko vapaapäivän töistä, jos siltä tuntui. Ei paleltanu nenänpiätä, koska kaukolämpö. Ei tarvinnu ihe korjata rikkoutuneita pattereita, koska kotihuolto. Ei tarvinnu kolata lumia, koska pihahuolto. Ei tarvinnu tehä mittään muuta kuin elellä. Siinä ei sisua tarvittu kun puhelimen kaivoi taskusta ja soitti että piäsiskö joku ilmoomaan patterit. Ruuankin sai lähikaupasta, kuvetta kun kaivoi niin aina sieltä jottain lautaselleen sai. Sisu katoaa. Sisu katoaa kun sitä ei tarvita ennää. Kun kaikki on hyvvee ja helppoa, sisu haalistuu. Sinnikkäästi kuitenkin kävin mustikassa ja lakassa lähimetsässä kaupungissakin. Mutta ei se kaupunkimehtä ole sama assii kuin maalaismehtä. Kaupunkimehässä on aina muita, maalaismehässä törmäät todennäköisemmin hirveen tai karhuun etkä ihmiseen. Se on oikea mehtä se.
Sisu on onneksi elvytettävissä. Kun elämämme meinasi valua länsimaiseen löperehtimiseen, onneksi, onneksi sisu hönkäisi ehkä vielä sen viimeisen henkosensa. Suomalaisin teko, sinnikkäin ja sisukkain on ollut maallemuutto ja meneminen vastavirtaan. Sisu kuvastaa sitä että olet ihe vastuussa elämästäsi. Teet asioita ihtesi etteen. Sinnikkyyttä vaatii mm. hakkii halkokuorma - 30 asteen pakkasella. Niin kovalla pakkasella että vaatteet kovettuu piälle ja kengät kangistuu. Siinä on vain sitä jottain! Sissuu ja perisuomalaisuutta. Illalla ollaan sitten jotta perkule, nyt saunaan. Sisu, sauna ja sinnikkyys. Niitä maalla tarvitaan. Sisukin elpyy mitä enempi itseään pääsee arjessa haastamaan.
Sisimmässäsi asuu sisusi - älä anna muiden lannistaa tahtoasi
Pauke kävi kuin jäätyvässä järvessä kun elämämme alkoi asettua uuteen järjestykseen. Helppouden ääreltä oikean elämän ääreen. Moni ei sitä ymmärtänyt. Emme ehkä täysin itsekään. Tunne kumpusi syvältä sisältä itsestä, sellaisena vivahteena, jonka näin jälkikäteen vasta ymmärtää. Sillon kun muut painavat päätäsi pinnan alle ja sanovat että haaveesi on jonnin joutava, silloin punnitaan sisusi, sisimpäsi paino. Silloin on se hetki kun suljet muut ympäriltäsi ja kuuntelet vain itseäsi. Kukkaan muu ei voi tietää, miten siun tulisi elämän polkusi kulkea. Jokkaisen meistä on kaivettava se tieto itsestämme. Mitä työ sinne kuolevaan kyllään? Sytyttämmään vaikka ne viimeiset valot, kylän viimeiseen asuttuun talloon.
Emme todellakaan tienneet mihin lähdettiin kun lopulta muutimme maatilalle, jota isännän suku oli pitänyt jo sukupolvien ajan. Emme todellakaan ymmärtäneet mihin työmäärään upotamme sormemme ja sielumme. Se on verenperimää. Se on taitoja, jotka toisilta sukupolvilta jäi kokematta. Se on taitoja, jotka myö halusimme oppia ja tuua takaisin päivän valloon. On onni että on olemassa uskallusta kurkottaa kohti tuntemattomia ihmisiä, joista lopulta tullee todella tärkeitä matkallasi kohti entisii taitoja. Ne tiedot ja taidot, jota myökin etsimme - niitä ei löydy Googlesta. Ne assiit löytyy toisista ihmisistä. Ne opitaan tekemällä, ei lukemalla. Tähän kaikkeen kitteytyy suomalainen sisu. Yhteisöllisyyteen ja tahtoon. Vaikket itsekään tiiä mihin oot matkalla, mihin oot menossa, ketä oot tapaamassa tai mitä tekemässä mutta se palo ja voima, joka sisältäsi ponnistaa. Sen turvin jatkat matkaa etteenpäin vaikka päämäärä oisi hämärän peitossa.
Elämän helppous ei viehätä
Halu haastaa itseään, pittää osata olla nöyrä luonnonkierron ja voiman eissä. Että ihminen on yks pieni tuhahdus tässä koko kuviossa, se asettaa paikoilleen. Elämä kiertää pihoja ja navetan nurkkia, kuolemaa ei estä mikkään vaikka sitä miten panikoisi. Elämän arkisuus, asioiden näkyvyys. Se tuo lähemmäs luontoa, kun näkee syntymää ja kuolemaa. Se on pallaamista perusasioiden ääreen. Kaupunkielämässä en olisi koskaan voinut saavuttaa sitä virtaavaa elämänvoimaa, jonka maalla voin. Kuinka kasvukautena paahdamme töitä, kylvämme, idätämme, kasvatamme ja hoivaamme, toivomme parasta ja kuinka epäonnistumisen pelko häivähtelee toisinnaan. Kuinka annamme ajastamme ja itsestämme, että voimme kokkee pystyvyyden ja itsenäisyyden tunteen. Kasvukautena tahto muuttuu näkyväksi, maasta ponnistaa muutakin kuin luonnonluomaa, sieltä löytyy myös sisu ja sinnikkyys. Näkyväksi muuttuu pitkäjänteisyys, jota nykymaailmassa on ennää rippeitä jäljellä. Peruna ei kasva sen noppeempaa vaikka sitä kuinka hoputtaisit. Ei valmistu sato vaikka kuinka kytteisit. Satokuukaudet vaativat pitkäjänteisesti aikaasi, työtäsi, sinuutta. Sisua. Uskoa siihen että kellarissa syksyn tullen sato hivelee silmiäsi ja sieluasi. Tämä tehtiin ite ja itelle! Muistan ne ajat kun muutettiin tänne ja kaikki paukut annettiin jo alkuvaiheessa. Nyt olen ymmärtänyt että säästellä kannattaa, sitten jaksaa pidempään. Omavaraisempi elo ei ole lyhyen matkan kirmaus vaan pitkän matkan maratoni. Vaatii vuosien harjoittelua ja itsemyötätuntoa. Taputusta selkään, hyvä sie.
Elämän helppous ei todellakaan viehätä. Ei lähikauppa eikä kaukolämpö. Ei noutokahvi eikä tehty kiireen tuntu. Kun on itse tehnyt omat puunsa, nostanut perunansa ja kaatanut riistansa, se luo pystyvyyden tunnetta. Myö pärjätään täällä. Myö ossaamme.
Meillä on sisua ellee täällä. Meillä on sinnikkyyttä opetella perinnetaitoja, jotka jo melkein katosivat. Meillä on yhteisö ympärillämme ja ennen kaikkea, sisällämme on palava voima, joka vie kohti itselle tärkeitä asioita. Kauas kaukolämmöstä ja lähimarketeista. Kauas katuvalojen loisteesta alle loistavan tähtitaivaan ja revontulten tanssin.
Kasvuvyöhyke 1
Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2025/01/sisulla-ja-sydamella.html
Kasvuvyöhyke 3
Kasvuvyöhyke 5
Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2025/01/tammikuu.html
Comments