Kiitos vuodelleni 2024. Ei meillä ihmeitä tapahtunut tänäkään vuonna. Se on sissäistä työtä, näkymätöntä liikehdintää siitä hetkestä kun tulimme Varmoon. Silloin alkoi uusi elämä. Sanotaan että meillä on vain yksi elämä mutta ei pie paikkoonsa. Siinä hetkessä kun tajjuut että tämä on ainu elämä tässä olomuodossaan, siitä alakaa uusi elämä. Se todellinen minuus. Varmon kukkaro pelasti miut, en mennyt elämässä etteenpäin vaan itseenpäin.
Meillä on olluna siinä mielessä maalaiselon kuherruskuukautta kun isäntä on olluna opintovappaalla. Koskaan aiemmin ei ole hän ennättänä viettää aikaa tilalla saati meijän, perheensä kanssa. Työtä täällä riittää jo pelkässä elämisessä, lämmityksessä, ruokahuollossa, elukoissa, pihahommissa, mehtähommissa ja pelloilla. Yhen naisen hartiit on liian kappiit kaikkeen tuohon, joten ilomielin olen jakanut tekemisen taakan isännän kanssa. Ja paljastettakoon ettei tämä yhtä työn teon ilosanomaa ole ollut. Olen ollut kippeenä enempi kuin naismuistiin. Jo on tauti toisensä perrään löytyny kurkkua kaivamaan tahi päätä pönttöön puottamaan. Mutta tolpilla ollaan vaikka jos elämä petin pohjaan heittääkin.
Mitä enemmän elämme tätä elämäämme täällä sissäänpäin, ihteemmepäin, sitä kummallisemmalta nykymaailma nykyisessä muodossaan tuntuu. Olemme paljon poissa kotimme, perheemme ääreltä. En tiiä assuuko ihessäni vanha sielu vai liekö entisaikojen havinoo, joka ei ole huuhtoutunut pois verenkierrostani. Kaikki se hurruuminen kodin ja oman elämän ulkopuolella tuntuu turhalta. Rahan takkii, silleenhän se laulo Tuiskun Anttikkiin ennenku läksi ladulle sivakoimaan.
Sisimmässäni syntyy ajatus omavaraisuuden tulevaisuuesta. Maailmassani omavaraisuudella on tulevaisuus. Se on ajatus elämästä, jossa entisaika havinoi ja nykyajan hyvät puolet säkenöi. Se mikä melkein jo katoaa, ei katoaisikaan. Käsityötaijot, ossaamiset, luonnon rytmissä kulkemiset. Itse tehtynä. Ossaisi ohjata ommaa elämäänsä mahollisimman paljon itse. Saisi pottua kellariin, ossaisi tehä villasta lankaa, hunajaa jos saisi. Seuraisi ennemmin säätä kuin maailman menoa. Olisi tämä oma tupa ja perunamaa. Aikoo olla, ellee ja ihmetellä. Voisi napata kissan kainaloon ja saisi koiran yöksi kylekeen kiinni. Siinä on toiveita jo yhen emän tarpeisiin aivan riittävästi.
Lempeitä tuulia elämän laineille, vuonna 2025.
コメント